|
Sileäkarvaisen kettuterrierin trimmaus
© Molli Nyman |
|
 |
Näyttelyä varten
sileäkarvainen kettuterrieri trimmataan. Trimmausta
varten koiran tulee olla puhdas ja hiekaton.
Kaulan reunoihin kasvaa pitkähköä karvaa, samoin
takaosaan (nk. housut), ja häntä muistuttaa huiskua.
Trimmatessa tarvitaan trimmauskone (terä 2-3 mm),
ohennussakset, suorat sakset, pohjavillaveitsi ja
kynsisakset.
Näyttelyyn koira on parasta trimmata noin viikkoa ennen,
toistuviin näyttelykäynteihin trimmaus tulee suorittaa
noin kahden viikon välein.
Koiranpentua on hyvä totuttaa jo pienestä pitäen
käsittelyyn ja trimmauspöydällä seisomiseen sekä
trimmauskoneen ääneen (ääntä voi imitoida
parranajokoneella).
takaosa ennen trimmausta
|
| |
|
 |
Kaulan etupuoli ja sivut
leikataan koneella alkaen rintakyhmystä. Kaulan sivuilla
rajana ovat pyörreharjanteet. Koneella ajetun ja
leikkaamattoman karvan raja häivytetään ohennussaksilla. |
| |
|
 |
Korvan edusta, poski ja
kurkunalus ajetaan kuvassa osoitetulta alueelta. Koska
pään on tarkoitus olla kapea, leikataan ylimääräinen
karva kallo-osasta (poskista) pois.
|
| |
|
 |
Korvan reunat siistitään
suorilla saksilla, myös viikset ja kulmakarvat leikataan
pois. Karvat korvan sisällä ja edessä leikataan
lyhyeksi.
|
| |
|
 |
Reisien sisäpuolet ajellaan
koneella samoin peräpeilin alue pyörteiden välistä ja
hännän alta. Housut siistitään ohennussaksin korostamaan
kulmauksia.
Kuvassa vasemmalla näkyvä jalka trimmattu, oikealla
näkyvä trimmaamaton. |
| |
|
 |
Kettuterrierin häntä on
porkkananmallinen. Kaikki häiritsevät hapsut siistitään
ohennussaksilla ja hännänpää muotoillaan suorilla
saksilla. Varo ohentamasta häntää liikaa.
trimmattu häntä
|
| |
|
 |
Nivusen kohdalta pitkät
karvat siistitään kuvan osoittamalla tavalla suorilla
saksilla. Häiritsevät vatsakarvat lyhennetään ja
uroksilta ajetaan koneella "pistoolikarvat". |
| |
|
 |
Kettuterrierin tassun tulee
muistuttaa pyöreää kissantassua. Varpaiden reunoista ja
väleistä leikataan liiat karvat suorilla saksilla.
Varsinkin kahden keskimmäisen kynnen ympäristö leikataan
hyvin lyhyeksi. Kynnet leikataan.
Kuvassa vasen tassu
trimmaamaton, oikea trimmattu.
|
| |
|
 |
Lopuksi ylälinjasta
siistitään ohennussaksilla häiritsevät karvat, varsinkin
sä´än kohdalta ja hännänjuuresta.
Vaikka sileäkarvaisen
kettuterrierin turkkia on lopulta leikattu koneella ja
ohennettu saksilla, tulisi lopputuloksen olla
mahdollisimman luonnollinen. Selkeitä rajoja leikatun ja
leikkaamattoman turkin välillä ei saa näkyä.
Muistathan vielä pestä
koirasi juuri ennen näyttelyä! |
|
|