Näyttelyt

 

Näyttelyiden tarkoitus on palvella koirien jalostus- ja kasvatustyötä. Ne tarjoavat myös mahdollisuuden tavata toisia koiraharrastajia, ja tutustua erilaisiin koirarotuihin.
 

Suomessa järjestetään kansainvälisiä ja kaikkien rotujen näyttelyitä, joihin saavat osallistua kaikki FCI:n hyväksymät rodut. Rodut, joita FCI ei ole hyväksynyt, voivat osallistua näyttelyihin vain jos ne ovat Kennelliiton hyväksymiä rotuja.

Ryhmänäyttelyitä järjestetään tietyille roturyhmille.

Erikoisnäyttely järjestetään rotujärjestön tai rotua harrastavan yhdistyksen harrastamille roduille.


 

Näyttelyyn ilmoittautuminen
 

Näyttelyistä ilmoitetaan Kennelliiton nettisivuilla, sekä Koiramme-lehdessä. Useimmista nettisivuilla ilmoitetuista näyttelyistä on linkki näyttelynjärjestäjän sivuille, joista löytyy tietoa tuomareista, ilmoittautumistiedot ja –hinnat, sekä näyttelyn aikataulut julkaistaan sivuilla hieman ennen näyttelyä.
 

Näyttelyihin voi ilmoittautua lomakkeella, jonka voi tulostaa kennelliiton nettisivuilta tai tilata Kennelliiton toimistosta. Joihinkin näyttelyihin voi ilmoittautua myös netissä Showlink:n sivuilla.
 

Koiranäyttelyissä noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä rokotusmääräyksiä. Muistathan tarkistaa koirasi rokotusten voimassaolo hyvissä ajoin ennen näyttelyitä.
 

Koirat ilmoitetaan arvosteluokkaan iän mukaan.

 

Arvosteluluokat
 

Luokka

 

Ikäraja

Englanniksi

Pentuluokka

PEN

7kk - alle 9kk

Puppy class

Junioriluokka

JUN

9kk - alle 18kk

Junior class

Nuortenluokka

NUO

15kk - alle 24kk

Intermediate class

Avoinluokka

AVO

yli 15kk

Open class

Käyttöluokka

KÄY

yli 15kk

Working class

Valioluokka

VAL

yli 15kk

Champion class

Veteraaniluokka

VET

yli 8vuotta

Veteran class

Kasvattajaluokka

KAS

 

Breeders class

 

Luokkien alaikärajan tulee täyttyä viimeistään näyttelyä edeltävänä päivänä.

Kaksipäiväisissä näyttelyissä alaikärajan tulee täyttyä näyttelyä edeltävänä perjantaina.

 

Noin viikkoa ennen näyttelyä tulee postitse näyttelykirje, arvosteluaikataulu, numerolappu ja ajo-ohjeet. Jos tuomari on vaihtunut eikä varatuomaria ole ilmoitettu ennalta, osallistumisen voi peruttaa ja saada rahat takaisin.

 

 

Näyttelyn kulku

 

Kehään mennään numerojärjestyksessä arvosteluluokittain.

 

Pentuluokassa arvostellaan ensin urokset ja sen jälkeen nartut. Pentuluokissa käytetään kilpailuarvostelua. Pennut saavat kirjallisen arvostelun ja ne laitetaan paremmuusjärjestykseen. Tuomari voi halutessaan jakaa kunniapalkinnon kaikille neljälle sijoitetulle pennulle.

Uros- ja narttupentujen voittajat kilpailevat rotunsa parhaan pennun arvosta, mikäli ne ovat molemmat saaneet kunniapalkinnon.

 

Virallisissa luokissa arvostellaan ensin kaikki urokset ja sitten nartut. Luokat etenevät järjestyksessä juniori-, nuorten-, avoin-, käyttö-, valio- ja veteraaniluokka. Luokissa käytetään laatuarvostelua, jossa koirat saavat kirjallisen arvostelun ja laatupalkintoa osoittavan nauhan.

 

Kaikki ERI:n ja EH:n saaneet koirat kisaavat kilpailuluokissa luokkasijoituksista mutta niin, että EH:n saaneet koirat eivät voi voittaa ERI:n saaneita. Jos luokassa on neljä tai enemmän koiria, jotka laatuarvostelussa ovat saaneet ERI:n, EH:n saaneet koirat eivät osallistu kilpailuluokkaan.

 

Kun kaikki urokset on arvostelu valitaan paras uros. Siihen osallistuvat koirat, jotka sijoittuvat luokassaan laatumaininnalla ERI. Tuomari valitsee jatkoon neljä koiraa, jotka hän asettaa paremmuusjärjestykseen. Tuomari voi antaa SERT:n parhaalle siihen oikeutetulle koiralla, sekä VASERT:n toiseksi parhaalle. Kansainvälisessä näyttelyssä on jaossa myös kansainväliset CACIB ja VARACACIB sertifikaatit.

Urosten jälkeen valitaan paras narttu.

 

Paras uros ja paras narttu kilpailevat rotunsa parhaan arvosta, jolloin toisesta tulee rotunsa paras (ROP) ja toisesta vastakkaisen sukupuolen paras (VSP).

 

Veteraaniluokan paras uros ja narttu kilpailevat rotunsa parhaan veteraanin arvosta, mikäli ne ovat molemmat saaneet kunniapalkinnon.

 

Kasvattajaluokassa kasvattajat kilpailevat neljän kasvattinsa ryhmällä. Koirien täytyy olla väh. kahdesta eri yhdistelmästä, ja palkittuja laatumaininnalla ERI tai EH kyseisessä näyttelyssä. Tuomari laittaa kasvattajaryhmät paremmuusjärjestykseen, sekä voi antaa kunniapalkinnon kaikille neljälle sijoittuneelle. Jos paras kasvattajaryhmä saa kunniapalkinnon, saa se ROP-kasv. arvon.
 

Ryhmäkilpailuissa valitaan päivän paras veteraani (BIS-vet.), päivän paras kasvattajaryhmä (BIS-kasv.), ryhmän paras (RYP) ja näyttelyn paras koira eli Best in Show (BIS). Kaikissa kilpailuissa tuomari sijoittaa neljä parasta koiraa paremmuusjäjestykseen.

BIS-veteraani ja BIS-kasvattaja luokkiin saavat osallistua rotunsa parhaat veteraanit, ja rotunsa parhaat kasvattajaryhmät, jotka on palkittu kunniapalkinnolla.

Ryhmän paras kilpailuun osallistuvat rotunsa parhaat koirat roturyhmittäin.

Best in Show voittaja valitaan roturyhmien voittajista.

 

 

Laatuarvostelun määritelmät ja jaettavat nauhat

 

Laatuarvostelu

 

Nauhan väri

Englanniksi

Erinomainen

ERI

vaaleanpunainen

Excellent - EXC

Erittäin hyvä

EH

punainen

Very good - VG

Hyvä

H

sininen

Good - G

Tyydyttävä

T

keltainen

Sufficient

Hylätty

HYL

harmaa

Disqualified

Ei voida arvostella

EVA

ruskea

Cannot be judged

 

ERINOMAINEN voidaan antaa koiralle, joka on hyvin lähellä rotumääritelmän ihannetta, joka esitetään erinomaisessa kunnossa, jolla on harmoninen, tasapainoinen luonne, joka on korkealuokkainen ja joka on olemukseltaan erinomainen. Sen ulkomuodolliset ansiot ovat suuret ja virheet vähäiset ja sen tulee omata sukupuolelleen tyypilliset piirteet.

 

ERITTÄIN HYVÄ voidaan antaa koiralle, joka omaa rodulle tyypilliset piirteet, jolla on tasapainoinen rakenne, ja joka on hyvässä kunnossa. Muutama vähäinen virhe voidaan sallia, mutta ei rakenteellisia virheitä. Tämä laatumaininta voidaan antaa vain tasokkaalle koiralle.

 

HYVÄ annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.

 

TYYDYTTÄVÄ tulee antaa koiralle, joka vastaa rotuaan ilman yleisesti hyväksyttyjä rodun piirteitä, tai jonka fyysisessä kunnossa on toivomisen varaa.

 

HYLÄTTY tulee antaa koiralle, joka ei rakenteeltaan vastaa rotumääritelmää, jonka käytös ei ole rotumääritelmän mukainen tai se on selvästi vihainen, jolla on kivespuutos, hammaspuutoksia tai poikkeavuutta purennassa tai leuoissa, jonka väritys tai karvapeite on puutteellinen tai joka osoittaa selvästi merkkejä albinismista. Tämä laatumaininta voidaan antaa myös koiralle, jolla on niin vähän rodun ominaispiirteitä, että se ei vaikuta terveeltä. Sen lisäksi se voidaan antaa koiralle, jolla on rotumääritelmän vastainen hylkäävä virhe.

 

EI VOIDA ARVOSTELLA Tämä maininta annetaan koiralle, joka ei liiku, hyppii jatkuvasti esittäjänsä ympärillä tai pyrkii ulos kehästä, jonka liikkeitä on mahdoton arvostella tai jos koira jatkuvasti välttelee tuomarin käsittelyä ja tekee mahdottomaksi tarkastaa purennan ja hampaat, rakenteen, hännän tai kivekset, tai jos on havaittavissa jälkiä toimenpiteistä tai käsittelystä, jotka näyttävät vilpin yritykseltä tai tuomarilla on syytä epäillä, että koiralla olevaa vikaa on korjailtu (esim. silmäluomia, korvia tai häntää). Syy, miksi koiraa ei voida arvostella on kirjattava arvosteluun.

 

 

Kilpailuluokissa ja ryhmäkilpailuissa sijoitusta osoittavat värit

 

Sija

Nauhan väri

1-sija

punainen

2-sija

sininen

3-sija

keltainen

4-sija

vihreä

 

 

Näyttelyissä jaettavat palkintoruusukkeet

 

Sijoitus

 

Ruusukkeen väri

Englanniksi

Rotunsa paras

ROP

puna-keltainen

Best of breed - BOB

Vastakkaisen sukupuolen paras

VSP

vihreä-valkoinen

Best of opposite sex - BOS

Rotunsa paras pentu

ROP-pentu

vaihtelee

Best of breed puppy - BOB-puppy

Vastakkaisen sukupuolen paras pentu

VSP-pentu

vaihtelee

Best of opposite sex puppy - BOS-puppy

Rotunsa paras veteraani

ROP-vet.

vaihtelee

Best of breed veteran - BOB-veteran

Vastakkaisen sukupuolen paras veteraani

VSP-vet.

vaihtelee

Best of opposite sex veteran- BOS-veteran

Rotunsa paras kasvattajaryhmä

ROP-kasv.

vaihtelee

Best of breeders class

Sertifikaatti

SERT

sini-valkoinen

Certificate - CAC/CC

Varasertifikaatti

VASERT

vaaleansininen

Res-certificate - res-CAC/CC

Suomen muotovalio

FIN MVA

puna-vihreä

Finnish champion - FIN CH

Kunniapalkinto

KP

violetti

Honorary prize - HP

Kansainvälinen sertifikaatti

CACIB

valkoinen

International certificate - CACIB

Kansainvälinen varasertifikaatti

VACA

oranssi

International res-certificate - res-CACIB

 

 

Näyttelysanastoa lyhenteineen

 

 

 

 Englanniksi

Pentujen kilpailuluokka

PEK

 

Junioriluokan kilpailuluokka

JUK

 

Nuortenluokan kilpailuluokka

NUK

 

Avoimen luokan kilpailuluokka

AVK

 

Käyttöluokan kilpailuluokka

KÄK

 

Valioluokan kilpailuluokka

VAK

 

Veteraaniluokan kilpailuluokka

VEK

 

Kasvattajaluokan kilpailuluokka

KAK

 

 

 

 

Paras uros

PU

Best dog

Paras narttu

PN

Best bitch

 

 

 

Sijoitus ryhmäkilpailussa

RYP

Best in Group - BIG

Best in Show

BIS

Best in Show - BIS

 

 

 

Kansanvälinen muotovalio

C.I.B.

Champion International de Beaute - C.I.B.

Kansainvälinen näyttelyvalio

C.I.E.

Champion International de d’Exposition - C.I.E.

Pohjoismainen muotovalio

POHJ MVA

Nordic champion - NORD CH

 

 

 

Voittaja (Suomen) (+ vuosiluku)

V (esim. V-09)

Winner - W

Euroopan voittaja

EUV

European winner - EUW

Euroopan juniori voittaja

EUJV

European junior winner - EUJW

Euroopan veteraani voittaja

EUVV

European veteran winner - EUVW

Maailman voittaja

MV

World winner - WW

Maailman juniori voittaja

JMV

World junior winner - JWW

Pohjoismaiden voittaja

PMV

Nordic winner - NORDW

Pohjoismaiden juniori voittaja

PMJV

Nordic junior winner - NORDJW

 

Muiden maiden muotovaliot ilmoitetaan  lisäämällä MVA-lyhenteen eteen maan tunnus.
Esim. SE MVA = Ruotsin muotovalio, NO MVA = Norjan muotovalio, jne...

 

Muiden maiden voittajat ilmoitetaan  lisäämällä V-lyhenteen eteen maan tunnus ja perään vuosiluku.
Esim. NOV-09 = Norjan voittaja 2009, MV-09 = Maailman voittaja 2009, jne...

 

Lähteet:

http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/26B6DE05-1C5E-4DF2-88F65AF138F87902/0/skl_koiranayttelysaannot_valt2003.pdf

http://www.kennelliitto.fi/FI/toiminta/nayttelyt/nlynaakkoset.htm