|
Kettuterrierinuorison
leiri Jämsän Kuorevedellä 3.-7.7.2011
Nuorisoleiri järjestetään
luonnonkauniissa Särkilahdessa. Leirillä on
aittamajoitus. Aikaisemmista vuosista poiketen
nuorisoleiri alkaa vasta aikuisten leirin jälkeen, joten
leirille voi siis jäädä suoraan aikuisten leiriltä.
Tervetulleita ovat nuoret koiraharrastajat, jotka ovat
iältään 10–17 –vuotiaita. Leiri alkaa sunnuntaina
klo.15.00 ja ilta vietetään majoittautumisen jälkeen
toisiimme tutustuen nuotion äärellä.
Leiriohjelma
Varsinainen ja tarkka
leiriohjelma muotoutuu kevään aikana. Ohjelmassa on
kuitenkin tekemistä niin koirien kanssa kuin ilmankin.
Lajikouluissa tutustutaan agilityyn, tokoon, Junior
Handler –maailmaan, näyttelyihin sekä trimmaukseen että
metsästykseen (mejä, veri ja lut). Luvassa on
teoriatietoa sekä käytännön harjoittelua
mahdollisuuksien mukaan. Leirillä kouluttajina toimivat
asiantuntevat lajin harrastajat.
Jokainen päivä sisältää
mahdollisuuden saunomiseen ja uintiin sekä myös
ohjelmatonta omaa vapaa-aikaa.
Leirikoira
Voit osallistua leirille
oman koirasi tai lainakoiran kanssa. Jos sinulla ei
itsellä ole omaa koiraa, kerrothan siitä jo
ilmoittautumisen yhteydessä, jotta voimme hankkia
sinulle lainakoiran leirin ajaksi.
Leirimaksu
Nuorisoleirin hinta on 70 € ja sisaralennus -5€.
Se sisältää
täysylläpidon (sis. ruuat; aamu – ja iltapala, lounas,
päivällinen, välipala; sekä aittamajoituksen että leirin
ohjelmat). Leiriläiset myös vakuutetaan leirin ajaksi.
Ilmoittautuminen ja
tiedustelut
Leirille mahtuu 26 nuorta.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja
kettuterrierinuorilla on etusija.
Sitovat ilmoittautumiset
12.6.2011 mennessä:
Iina Yläpihlajajärvi, puh.
050 371 4991 (miel.iltaisin),
sähköposti:
ylapihlajajarvi@gmail.com.
Leirimaksut maksetaan
mielellään ilmoittautumisen yhteydessä yhdistyksen
tilille:
Suomen
Kettuterrierit ry 538304-229361
. Kirjoita viesti –kohtaan nuorisoleiri sekä
osallistujan nimi. Ilmoittautuminen on sitova vasta, kun
leiri on maksettu. Ilmoitathan erikoisruokavaliosta jo
ilmoittautumisen yhteydessä. Saat kevään aikana
tarkempaa tietoa leiristä sekä muutama viikko ennen
leiriä postitse leirikirjeen ja täytettävän
esitietolomakkeen.
Tervetuloa mukaan ! |