|
Metsästyskoirien jäljestämiskoe on suunniteltu
mittaamaan koiran taitoa jäljestää haavoittunutta
hirvieläintä. Jäljestyskoirat toimivat korvaamattomana
apuna mm. kolarihirvien jäljestämisessä. Kokeissa on
kaksi luokkaa: avoinluokka (AVO) ja voittajaluokka
(VOI). Voittajaluokka on tarkoitettu koirille, jotka
ovat saavuttaneet kaksi kertaa avoimen luokan
ensimmäisen palkinnon. Koiralle voidaan anoa Suomen
jälkivalion (FIN JVA) arvoa, kun se on saavuttanut kolme
voittajaluokan ykköstulosta, sekä sillä on näyttelystä
laatuarvosteluna vähintään hyvä. Kokeeseen osallistuvan
koiran tulee olla vähintään 9 kuukauden ikäinen. Kokeen
alimmassa luokassa (AVO) voidaan kilpailla ilman
näyttelytulosta.
MEJÄ
-koe on työteliäs koemuoto. Osallistujien tulee varata
kokeeseen kaksi päivää, koska kokeisiin osallistumisen
edellytyksenä on yleensä korvaavan jäljen tekeminen.
Jäljet tehdään pareittain lumettomalle maalle,
riistarikkaaseen maastoon. Hyviä maastoja ovat mm.
kangasmetsä, kuusikko ja mäntymetsä. Jäljen teko alkaa
suunnistamisella ja jäljen merkitsemisellä sekä
kuitunahalla että piilomerkeillä. Seuraava vaihe on
jäljen verestys, eli jälki kuljetaan sienen kanssa ja
samalla poistetaan avomerkit. Käytettävä veri on joko
naudan tai hirvieläimen verta. Käytännössä jokainen
kokeeseen osallistuja tekee kaksi jälkeä. Osallistujat
opastavat yhden jäljen ja toimivat jälkiparina toisen
jäljen teossa. Koepäivänä kuljetaan kaksi jälkeä, oman
koiran kanssa jäljestetään koejälki ja opastetaan
edellisenä päivänä tehty jälki toiselle koirakolle.
Kokeen jälkeen jäljet vielä puretaan, merkit poistetaan,
osallistujien toimesta.
|

|
Avoimen luokan (AVO) jälki
- Jäljen pituus 900 -1000 metriä
- Kaksi 90 º kulmaa ja kolme suoraa osuutta
- Makaukset kulmissa
- Verta käytetään vähintään 1/3 litraa
- Jäljen ikä vähintään 12 tuntia
- Jäljestysaika 45 min
|
|
 |
Voittaja luokan (VOI) jälki
- Jäljen pituus 1200 -1400
metriä
- Kolme
90 º kulmaa, jälkiosuudet mielellään
eripituisia
- Yksi veretön katkos
vähintään 300 m ennen kaatoa
- Neljä makausta suorilla
osuuksilla, yksi kullakin
suoralla vähintään 50m kulmasta/lähdöstä/kaadosta
- Verta käytetään 1/3 litraa
- Jäljen ikä vähintään 18
tuntia
- Jäljestysaika 45 min
|
MEJÄ – kokeessa arvioidaan:
a)
jäljestämishalukkuus (0-6 pistettä)
b) jäljestämisvarmuus (0-12 pistettä)
c) työskentelyn etenevyys (0-10 pistettä)
d) lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon
selvittämiskyky (0-14 pistettä)
e) käyttäytyminen kaadolla (0-3 pistettä)
d) yleisvaikutelma (0-5 p pistettä)
Palkinnot:
-
Ensimmäinen (1.) palkinto 40 -50 pistettä
Annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on
erinomainen.
- Toinen (2.) palkinto 30 - 39 pistettä
Annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on hyvä.
- Kolmas (3.) palkinto 20–29 pistettä
Annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on tyydyttävä.
- Jos
pistemäärä on jossain osa-arvostelussa nolla, ei koiraa
palkita.
Koe
alkaa ylituomarin puhuttelulla. Puhuttelun jälkeen
jokaiselle koiralle arvotaan oma jälki. Oma jälki ei voi
olla koiranohjaajan omatekemä. Kun kaikki koirat ovat
saaneet jälkinumerot, tehdään laukauksensietotesti.
Testissä koirat kytketään 6 metrin jälkinaruun, mikä
sidotaan puuhun kiinni ja ohjaajat poistuvat tuomarin
osoittamaan paikkaan. Laukaus ammutaan haulikolla noin
25 metrin päästä. Mikäli koira pelkää laukauksen ääntä,
se ei saa jatkaa koetta eli suoritus hylätään.
Maastoarvostelu aloitetaan ryhmän ensimmäisestä
koirasta. Jäljen opas kuljettaa tuomarin ja kaadon
lähtöpaikalle ja huolehtii kaadon jäljen loppuun.
Tuomari täydentää tarvittaessa maastokortin ja
haastattelee opasta. Opas vie ensimmäisenä tuomarin
lähtömakauksen tuntumaan koiranohjaajan tulessa
viimeisenä paikalle. Kun tuomari on huomioinut lähdön,
jäljen suunnan ja aloittanut ajanoton, hän antaa
koiranohjaajalle luvan aloittaa jäljestyksen. Ohjaajan
tehtävä on alussa näyttää koiralle jäljen alku ja ohjata
koira 10 metrin päässä olevalle avomerkille. Tämän
merkin jälkeen alkavat piilomerkit, eikä ohjaaja tiedä
missä jälki kulkee. Avomerkiltä ohjaaja antaa koiralle
käyttöön koko 6 metrin jälkiliinan ja antaa koiralle
vapauden työskennellä. Koira kulkee siis ensimmäisenä
ohjaaja perässään, sitten tuomari ja viimeisenä opas.
Tässä järjestyksessä kuljetaan koko jälki kaadolle
saakka, jossa ohjaajan tulee odottaa tuomarin lupaa
palkita koira. Varsinainen koe suoritus päättyykin
tähän. Kaikkien koirien koesuoritusten jälkeen
ylituomari lukee ylituomarikertomuksen ja julkaisee
tulokset. Kun viimeisen koiran tulos on julkaistu,
katsotaan varsinainen koe päättyneeksi.
Lähteet:
Johdatus MEJÄ – kokeen saloihin.
MEJÄ osa 1. Asko Kukkola. Kettuterrieri 4/2006, s.
28–32.
http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/E7B05243-EAF4-456A-AE3B-23A0C00BF472/0/mejasaannot.pdf
(5.7.2009)
http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/6C14968C-DC56-46F9-BED7-D8303EEF2B9B/0/mejaohje.pdf
(5.7.2009)
|